Tervetuloa!

Olen Iida-Sofia Vuori, idea­rikas luotto­­suunnittelija, joka tarjoaa samassa paketissa luovuuden ja teknisen osaamisen. Graafinen suunnittelu, web-kehitys, koulutus­­materiaalien visualisointi ja kulttuuri­­tuotanto ovat ominta kenttääni. Asiakkaideni mukaan työskentely kanssani on mutkatonta ja lopputulos ylittää odotukset.

Olen toiminut sujuvasti eri kokoisten yritysten, kulttuurilaitosten ja oppilaitosten kanssa, ja kokemusta on kertynyt erilaista tiimeistä. Osaan puhua koodarille koodaria ja asiakkaille asiakkaiden kieltä. Projektinhallinta on vahvuuteni, ja vien työt maaliin sovitussa aikataulussa. Kokemusta on kertynyt esimerkiksi saavutettavista verkko­palveluista, oppi­materiaalien visuaalisesta kehittämisestä, kulttuuri­­alan näyttelyistä sekä usean kaupungin kattavan lyhyt­­elokuva­­festivaalin perustamisesta.

Työni on saanut tunnustusta: Monipuolinen osaamiseni on huomioitu muun muassa Painovoimaa-tunnustus­­stipendillä sekä osana Selkosanomien uudistus­tiimiä, jolle myönnettiin Vuoden ammatti- ja järjestö­­media -palkinto. Julisteeni Mänty ja Linnut valittiin Lahden julistetriennaleen 2022 ja molemmat julisteet olivat ehdolla Askon säätiön erikois­­palkinnon saajiksi.

Inspiroidun ihmisten tarinoista, risti­riidoista ja elämän epä­­täydellisyydestä. Käsin­tehdyn ja rosoisen yhdistäminen moderniin ympäristöön kiehtoo, samoin uusi teknologia ja tulevaisuuden tutkimus. Suunnittelen ihmisenä ihmisille ja pyrin siihen, että lopputulos on kaunis, käytännöllinen ja palvelee ihmisiä aidosti.

Jos sinulla on projekti mielessä, ota yhteyttä!

– Iida-Sofia Vuori

Pyyntöä kehiin!

+358 45 322 0020

iida-sofia.vuori@outlook.com

Tunnustukset

2024
Painovoimaa-tunnustusstipendi | Metropolia-säätiö

  • Ansiokas toiminta työelämäprojektissa ja alaa kehittävä opinnäytetyö

2022
Askon säätiön erikoispalkinnon ehdokkuus | Lahden julistetriennale

  • Kaksi julistetta, Mänty ja Linnut valittiin näyttelyyn ja molemmat saivat Askon palkinnon ehdokkuuden. Mänty oli alunperin Metropolian pääsykoetyö.

2021
Vuoden ammatti- ja järjestömedia | Editkilpailu

  • Selkosanomien uudistus, jossa roolini oli Selkosanomat ja Lättä Bladet -digilehtien kehitystiimissä

Tausta

Tutkinto

2020–2024
Muotoilija (AMK), Visuaalisen viestinnän muotoilu | Metropolia AMK

  • ammatillinen suuntautuminen: graafinen suunnittelu
  • keskiarvo: 4.4
  • opinnäytetyön arvosana: 5

Muut opinnot

2025–
Tulevaisuuden tutkimuksen opinnot | Turun yliopisto (Avoin yo)

2017–2019
Matematiikan opinnot | Helsingin yliopisto

2014–2015
Kuvataiteen opinnot | Nordiska Konstskolan

2012–2013
Painotekniikan opinnot | Stadin ammattiopisto

helmi 2025–
Matematiikan yksityisopettaja

joulu 2024–helmi 2025
Graafinen suunnittelija | Erkki Melartin -seura

tammi 2021–joulu 2023
Oppimateriaalin visualisointikoordinaattori & visualisoija | Eezy Valmennuskeskus

huhti 2021–touko 2023
Taiteellinen johtaja & perustajajäsen | Neito-lyhytelokuvafestivaali

loka 2021–loka 2022
WordPress-kehittäjä | GeoForum Finland

maalis 2021–kesä 2021
WordPress-kehittäjä | Selkosanomat / Valovirta Design

2017–
Logosuunnittelija | Studio Pätsi 
Kuvittaja | Toiminimi Iida-Sofia Vuori

2017–2019
Aineenopettajan sijainen | Helsingin kaupunki & Espoon kaupunki

–2017
Asiakaspalvelija | Useita työnantajia

Taidot

  • suomi | äidinkieli
  • englanti | erinomainen
  • ruotsi | tyydyttävä
  • saksa | alkeet
  • CSS / HTML | erinomainen
  • JavaScript | hyvä
  • PHP | tyydyttävä

Adobe

  • Illustrator | erinomainen
  • Photoshop | erinomainen
  • Indesign | erinomainen
  • Acrobat | erinomainen
  • After Effects | hyvä
  • Premiere Pro | hyvä

Muut suunnitteluohjelmat

  • Figma | erinomainen
  • Canva | erinomainen
  • Claid.AI | hyvä
  • Blender | tyydyttävä

Muut ohjelmat

  • WordPress | erinomainen
  • Microsoft Office | erinomainen
  • Excelin makrot | hyvä
  • LaTex | erinomainen
  • Miro | erinomainen

Lähdimme Iida-Sofian kanssa rakentamaan Neito-festivaalia keskellä covid-pandemiaa, etäyhteyksien turvin. Sen perusteet valettiin käytännössä villin improvisaation päälle, eikä Iida-Sofia lamaantunut edes festivaaliviikolla, jolloin meidän kaikkien paineensietokyky tuli testattua Taken-elokuvan hengessä.

Iida-Sofian vahva visuaalinen näkemys loi festivaalille ilmeen, ja heittäytymiskyky mahdollisti sen, että saimme yhdessä kuratoitua festivaaliohjelman, joka nosti uuden aallon tekijöitä esille. Aikataulut pitivät, eikä Iida-Sofian kädet heiluneet tuulessa kertaakaan koko savotan aikana.

Client Image
  • Silja-Elisa Laitonen
  • Kirjailija-käsikirjoittaja, Neito-festivaalin perustaja

Suosittelen lämpimästi Iida-Sofiaa, joka työsti meillä LSB:ssä opinnäytetyötään projektiluonteisesti liittyen mediakorttien nettipohjaiseen käyttöliittymään. Hän osoitti projektissa erinomaista aktiivisuutta sekä oma-aloitteisuutta. Iida-Sofia tarttui toimeen ripeästi ja hoiti projektin huolellisesti loppuun asti. Hänen positiivinen asenteensa ja sitoutuneisuutensa tukivat projektin sujuvaa etenemistä, ja tämän ansiosta saimme projektista irti paljon enemmän kuin osasimme aluksi olettaakaan.

Uskon, että Iida-Sofia tuo arvokasta panosta tuleviin työtehtäviinsä missä tahansa organisaatiossa. Minulta ja edustamaltani yritykseltä erittäin vahva suositus Iida-Sofiasta!

Client Image
  • Kimmo Koski
  • Graafinen toteuttaja, LSB Yhtiö Oy